keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kuulumisia ja kuvia

IMG_3438

Meille kuuluu hyvää! Maistro on ihanan energinen ja todella hyvä ratsastaa. Ollaan ralliteltu sänkkärillä, menty koulua, ylitetty puomeja, hypätty esteitä, menty sekä satulalla että ilman, juoksutettu sekä irtona että liinassa, juoksutettu kärryjen perässä peräponina, hypätty maastoesteitä, kesällä käytiin uimassa, menty maastossa, menty kuolaimettomilla suitsilla sekä kokonaan ilman varusteita. Kesä oli ja meni, paljon ehti tapahtua vaikka muutamia juttuja jäi mun listasta toteuttamatta. Lyhyesti sanottuna ollaan tehty sitä mistä me molemmat pidetään, pidetty hauskaa ja nautittu elämästä täysillä.

Eläinlääkäri kävi syyskuussa raspaamassa Maistron hampaat sähköraspilla. Ponilla oli pientä terävyyttä takahampaissa, mutta ei mitään piikkejä, niin kuin ei ole ikinä ennenkään minulla ollessani ollut. Takahampaiden purupintaa tasoitettiin hieman, ettei heinä jää hampaisiin kiinni, ja kulmahampaista rapsutettiin pois hammaskiveä. Maistrolla on yleensä ollut raspaus vuoden välein, mutta nyt ollaan otettu mukaan hampaiden tarkistus puolen vuoden välein. Raspaus meni oikein hyvin. Myös kengitykset ovat sujuneet hienosti ilman dopingia, mistä oon kyllä tosi iloinen.

Kuvat sekaisin © minä, Sara, Viivi tai Lilli.
IMG_3181 IMG_3431 IMG_2079 IMG_3293 IMG_2970 IMG_3609-1 PicMonkey Collage2 IMG_3406 IMG_1079 IMG_3841 IMG_3269 IMG_3413

PicMonkey Collage5

Sitten vielä vähän tallielämän ulkopuolisia asioita. Opiskelen nykyään liiketaloutta täällä Lahdessa, aloitin opinnot nyt syksyllä ja oon ollut tosi tyytyväinen tähän alaan. Tyttöjen kanssa kierretty kesän aikana monet festarit, kuten esimerkiksi FirstSoundsOfSummerburst -festarit, Summer Up -festarit, Blockfest -festarit ja Weekend -festivaalit. Ollaan käyty myös laivalla ja kiertämässä Spektin keikkoja. Kaikki festarit, keikat ja tapahtumat on ollut ihan älyttömän huikeita ja on ollut hauskaa :)


PicMonkey Collage4

Spektin kanssa yhteiskuva ja Brädi siellä taustalla :D Oltiin laivalla Rähinän keikalla, jossa esiintyi Brädi, Spekti ja Uniikki. Keikan (ja yhteiskuvan jälkeen) päästiin Brädin hyttiin, josta laitoin videoita mun snapchatin mystoryyn (snapchat: tiiatilda). 


14593414_1324267657584055_1651783528_n
Siellä me eturivin tytöt eturivissä Spektin keikalla :D
14555795_1324278757582945_1001355106_n
100cm superponi

IMG_1947 IMG_2001-2 IMG_2011-2 IMG_1937-2

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja kivaa kun kirjoitit taas tänne! :) Ja super ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista Taika! :)

      Poista
  2. Oi ihania kuvia!<3 Sun blogia lukiessa tulee niin hyvä fiilis kun oot aina niin positiivinen!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia taas kerran!<3 tää blogi on vaan niin ihana, Maistro myös ja sä kaunis :p <3 Spekti on best c:

    VastaaPoista
  4. Tää oli taas ihana postaus ja ihania kuvia!<3 Sä oot tosi ihana persoona ja Maistro on super ihana c: Spekti on kyl best :p toivottavasti tulee taas pian postausta, joka päivä käyn kattoo ;)

    VastaaPoista

Kun lähetät kommenttia, lue nämä:

• Maistro on 130cm welsh B/saksalainen ratsuponi/risteytysponiruuna, lisää tietoa löydät esittelysivulta .

• Kommentit julkaistaan vasta kun olen hyväksynyt ne.

• En julkaise asiattomia tai ilkeitä kommentteja. Jos haluat antaa negatiivista palautetta, voit hyvin tehdä sen oman nimesi kanssa.