sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuvia lauantain liikutuksista

Ensin hieman kuulumisia viime viikolta. Alkuviikosta poni sai uuden loimen käyttöön, olin ostanut sen jo aikoja sitten Hööksistä, mutta nyt vasta otettiin se käyttöön. Pakkaset kuitenkin hävisivät kuin tuhka tuuleen, joten se loimi olikin vain päivän käytössä. Torstaina (15.1.2015) ei ollut pakkasta juuri ollenkaan, mutta lunta oli ihan mukavasti ja mentiin lumihangessa Maistron kanssa. Maistro innostu laukannostossa niin paljon, että teki oikeesti sen verran ison ilopukin, että mä löysin itseni ponin kaulalta.. Jotenkin pääsin hivuttautumaan takaisin satulaan ja jatkettiin siitä sitten ratsastusta normaalisti.  Eli meno oli sen verran vauhdikasta, että pysyin just ja just kyydissä :D

Torstai-iltana talleilun jälkeen leivottiin kaikkia herkkuja mun pikkusiskon synttäreille, esimerkiksi erilaisia kakkuja, piirakoita ja pullia. Perjantaina pidettiin Viivin synttärijuhlat ja syötiin paljon herkkuja. Lauantaina käytiin äitin kanssa tallilla ja ratsastin Maistrolla pellolla. Lunta ei ollut yhtä paljon kuin torstaina, mutta kuitenkin oli sen verran, että kaviot peittyi lumeen.

Lauantaina kävin vielä yhdellä toisella tallilla heppailemassa Nean ja Jennin kanssa. Käytiin ratsastamassa lämminverisillä hevosilla raviradalla. Oli tosi erilaista, mutta kivaa mennä välillä toisenlaisilla hepoilla :)

Harmi kun lauantaina ei oikein paistanut aurinko, joten kuvat on aika sinisiä. Meidän teemaväriinhän se sopii, tavallaan. Meillä täälläpäin on ollut nyt plussa-asteita, satanut vettä, lumet hävinneet ja kaikki tiet jäässä. Muutenkin mä haluisin enemmän lunta, jotta vois ratsastaa kunnon lumihangessa.

Kuvia lauantailta:
 Kaikki Maistron liikutuskuvat on ottanut äiti :)







Sitten vielä yks kollaasi lauantain toisista heppailuista:
^Kollaasin kuvat on ottanut joko Nea, Jenni tai minä :) 
Selfie time, minä ja yks niistä toisen tallin hepoista, jolla menin :)
Ylläolevassa kollaasissa kuvia torstailta.
Pikkusiskon synttärit, facebookkiin laitettu kuva :)
Maistron uusi loimi :) facebookkiin Tiia & Maistro sivulle laitettu kuva


6 kommenttia:

  1. Kiva kun (pitkästä aikaa) postausta !

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja kivaa kun tuli taas postausta. :)

    VastaaPoista
  3. hih ihana postaus tiia❤️ oli sairaan kiva Lauantai ja hieman vauhdikkaita hevosia :-D

    VastaaPoista

Kun lähetät kommenttia, lue nämä:

• Maistro on 130cm welsh B/saksalainen ratsuponi/risteytysponiruuna, lisää tietoa löydät esittelysivulta .

• Kommentit julkaistaan vasta kun olen hyväksynyt ne.

• En julkaise asiattomia tai ilkeitä kommentteja. Jos haluat antaa negatiivista palautetta, voit hyvin tehdä sen oman nimesi kanssa.